Sa’ani
”Viel’ on muitaki sanoja; ongelmoita oppimia.” - Kalevalan ensimmäinen runo.
apajat
ej vesi, ej veri, ej virta viivain alaine
virtaviivainen vain mieli, kielii pieni ja poloinen
ku keksi ittensä immeine, luonnosta lihansa kun leikkas
esileikistä etiäisen, kuvajainen koskesta
itsensä iltaruskosta, minuus metsän siimeksestä
nyt laskee vaaksan virrasta
kyläst kyynär, kuuluman kuluma
surma se jos toistuu puluma!
erotu ei veikko väest, eikä martta maalikosta
ei luonnosta likkaa, tahi minuudesta miestä
peto peräs, nälkä edes!
lähin väli, veli, ja veri
kiihkon päästä päähän kunnes hanki se taas tummuu
ken veteen piirtää uskaltaa
kuk’ahtia uhmaakaan
tursohon tuijottaa
taas tanssii tahtiin kaksosten tuol raskaal ruumiin taivaal.
veriveres
kuule poika piikkitukka
isäs huuto haudasta
kuule mahti muinoin mennyt
kutsuu juuret juuria
katko käet, hirtä hermot
tartu puukkoon Eino-Leino!
hiihdä hallat, jäät, ja mäet
kutsuu kirves kalmaa
harhaa
sitä haavea, haavea
satusen sanelemana
risteyksestä ratsastaen
pojun pisti puoltumaa
nyt tyttö kotia koristaa
kaikuu kunniat kunnilla
urotöillä uhkailla
mut syystä villa syyhyää
tahratun turkin punaisen
ei yö enää periksi anna.
tarkoititko
sikisten aikomuksesta
levis käytöst, kirveestä kivehen
kaiken valtas, tulest tuulehen
perkele! kysyt jo omaasi
kysyt isäsi ja äitisi, veljesi ja siskosi
mut maailmasi kyntämättä
kesken jätä kysymättä
heitä henkesi 1
arjet, hanget, ummet ja lammet
tuon tuhannen olion ja objektin
napanuoran perässä, nimi on pala kurkussa
---näkin suomu, sinä hukut
osta sinut.
osta. sinut.
naula lihassa, kipu kehon vika
oli, olisi, piti, pitäisi
maastolla karttaa suunnistaa
auringonpistos
vain narri kiiltoon kompastuu
kaivaja katinkultaan
hanhea suolistamassa, haudasta ansa
silmän pilke mullassa ja kiliarkin kruunajaiset
onni on vahinko
sanat suoltavat ymmärrystä
mutta mitä puhuvat teot?
ken kielelläsi kielii, kuka istuu kurkunpäällä?
sanarutto! ilmavaiva!
tyhjää nielevä tyhjäksi on jäävä
nimi on kahle
nimi on hapenpuute
kerro minulle Ylen syönyt, kerro kehosi karkoittanut
ken käski asettaa aistin yli muiden?
et ajasta ulos ajanut
(kaikuja ja aaveita)
milloin et olisi juuri tässä?
polta pois runkosi ja näe metsä
neljä miestä Pardesin porteilla
vain R’Akiva eksyy kotiin
seitsemän kertaa seitsemästi kärsit
kunnes rohkenet luovuttaa
idolista irti päästää
kunnes kiellä et mitään
vaan vielä (h)aave ylitse maan
Tigris, Eufrates, Saimaa
vallasväki valamassa,
koneeksi kivettämässä,
sammaleesta ruoste
sinä lihan laivaksi vihivä
tiedä että sielu on kehon häkki
(pyöriä päässäsi)
kylje pois haju Haadeksen
vain hengen jättänyt voi hengittää
tiedä ruukun viimeinen vitsaus:
toivo on myrkky.
Ordered for and performed during the national "Onni-päivät" (2021)↩